Tekstit

Travemunde-Helsinki-Hämeenlinna 30.5-1.6.2023

 31.5.2023  Travemundessa vietimme ihanaa ns. rantalomaa vuorokauden verran. Otimme huoneen  Maritim Strandhotellista.  Pidimme hotellihuoneen laivan myöhäisen lähtöajankohdan takia koko päivän, siis ostimme 'late check' -palveluna huoneen lähtöpäiväksi. Oli tavattoman hyvä ratkaisu, koska pääsimme iltapäivällä vielä suihkuun ja lepäilemään huoneeseen ennen laivalle siirtymistä. Noin 13 kilsan leppoisa pyöräily rantaviivaa pitkin mukavaa hiekkatietä oli meidän rantapäivän tekemistä ja sää todellakin suosi. Reitti mutkitteli ja polveli mukavasti. Se oli nimittäin raikasta vaihtelua edellisten päivien upeille suorille baanoille. Söimme jotain pientä ja painelimme iltapäivällä hotellihuoneesemme lepäilemään ja suihkuun. Kävimme syömässä kaikessa rauhassa kävellen siviiliasussa ennen pyörien pakkausta lähtökuntoon. Illalla kahdeksan maissa vedetiin ns. 'työasu' päälle ja lähdettiin fillaroimaan Travemunden satamaan kohti Finnlinesien Finnstar alusta, jonka oli määrä vied...

Klempau-Lyypekki-Travemunde 28.5-30.5.

Kuva
28.5. Klempau -Lyypekki  15 km  Klempausta ajelimme sunnuntaipäivän kauniissa säässä ratoksi pienen matkan Lyypekkiin leppoisasti jo menomatkalla tutuksi tullutta Elbelle johtavan kanavan rantaa pitkin. Lyypekki 28.-30.5 Ihan perinteistä kaupunkilomaa. Runsaasti kävelyä.  Marsipaanikahvila&museo. Kanavaristeily. Tulimme Hotellille yhden kahden maissa, ja chekkausta ei voitu tehdä koska huoneemme ie ollut valmis. Respahenkilö olikin kovin joustavaa sorttia, ja hän näytti meidän pyörille ja pakaaseille säilytystilat, jotta voimme lähteä tutustumaan Lyypekkiin tarkemmin. Vaihdoimme aulan veskissä vaan cityasun päälle, ja sitten menoksi.

Bleckede-Tespe-Klempau 26.5

Kuva
Bleckedestä jatkoimme leppoisaa tahtia polkien kohti Geesthachtia. Päivämatka olikin vaan alle nelikymppinen, 38 km. Mutta jostain syystä oli minulla aika raskas polkea, joten olin siihen kovin tyytyväinen matkan lyhyyteen. Mutta kuitenkin koin nopean toipumisen perille päästyämme aika varhain iltapäivällä. Ajelimme leppoisasti ja nautimme Lauenburgissa päiväkaffet omin voilevin, kun oli sattunut jäämään edelliseltä illalliselta tähteitä. Hotellime Elbblick Geesthachtissa oli aivan Elben rannalla. Sijainti mitä mainioin. Sattui vielä tosi kiva aurinkoinen läpimän puoleinen iltapäivä, joten nautimme pientävälipalaa läheisellä purjehdusseuran  ravintolan terassialla. Kyllä kelpasi aurinko ja lämpö usean kylmemmän päivän jälkeen, tuntui oikein lomalta ;). Kuva Flammenkuchenista??? ONKO                                                   ...

Dömitz-Bleckede 23.5-25.5

Kuva
Dömitz:issä olimme pari päivää eli vähän lepuutimme jäseniämme usean peräkkäisen pyöräilypäivän jälkeen, ja lepo tuli tarpeeseen. Asetuimme Ma Maison Boutigue -hotelliin, joka oli viimeistä piirtoa myöten viehättävä kokonaisuus. Heidän pöytiin tarjottu aamianen oli takuulla koko reissumme upein, kauniisti katettu ja monipuolinen. Erikoisuutena vielä tuoreista raikkaista hedelmistä pilkottu hedelmäsalaatti, joka tarjoiltiin paksun luonnonjugurtin kanssa. Harmillisesti jäi aamiainen kuvaamatta, vaikka oli todellakin ihan paras koko reissun monista hyvistä aamupaloista. Siinä oli tietty pieni luksuksen ripaus kun oli niin upea sisutus ja aamiaistarjoiltu kokonaisuutena.                                                                                 ...

Elben rannoilla nautiskelemassa 19.5-23.5

Kuva
Klempau-Boisenburg/Elbe-Gartow-Havelberg-Wittenberg-Dömitz Klempau-Boisenburg/Elbe 19.5 Klempausta jatkoimme Elbeä kohti. Kanavanrannat olivat toukokuussa upean vehreitä ja sielu lepäsi hissukseen eteenpäin fillaroidessa. Emme todellakaan pitäneet mitään hirmuista vauhtia. Eikä ollu mitäänn tarvetta, kun päivämatkat oli mitoitettu senverran lyhyeksi. Keskimäärin ajoimme n. 50-70 kilometriä päivittäin.                                                   Hiljainen kylätie  oli hyvä ajettava myös       Yöpymispaikat olimme varaneet pikkuisista kylistä pääsääntöisesti kauempana Elbestä. Mutta päivämatkat tehtiin upeita Elben rantoja pitkin.  Pyöräväylät miltei poikkeuksetta olivat upeassa kunnossa ja maasto tasaista polkea. Aikas paljon pyöräiltiin patovallin päälle rakennetuilla väyli...

Travemunde-Lyypekki-Klempau 18.5

Kuva
Helatorstaina ajelimme hissuksiin Travemundesta Lyypekkiin vajaan kahdenkymmen kilsan matkan. Pyöräilijöitä oli aivan valtavasti tuolla välillä suorastaan jonoissa ajettiin molempiin suuntiin. Ja pääosa sähköpyörillä. Tässä maassa näkyy olevan tosin suosittua ajaa avustuksella. Mutta tuleehan Suomi perässä pikku hiljaa tässä sähköpyöräasiassa. Kaikki ihmiset moikkaili hymyillen. Ekaa 'Moin' -huutajaa ihmettelin kovin et mistä hän meidät suomalaiseksi tunnisti, mutta tajusinkin nopeasti et saksalainen moikkaa 'moin' -sanalla. Ja pyöräteillä näytti olevankin mukava tapa tervehtiä vastaantulevia kollegoita. Kotoisaltahan se tuntui huudella moi -tervehdystä kaikille.                                             Kiva tervehdyssana Saksassa                Ensimmäinen saapuminen Lyypekkiin, jo...

Matka alkaa 16-17.5

Kuva
                                                                                                                       Matkalaiset Lähtöaamu oli tuhnuisen pilvinen, mutta Hämeenlinnassa ei sentäs satanut. Junamatkasta Tikkurilaan tuli hieman rankka, kun sivulaukuilla lastatut pyörät eivät oikein mahtuneet niille varattuun tilaan koukkuihin kiinni. Jouduimme siis vahtimaan niitä koko ajan eteisessä, jotta pysyvät pystyssä ja ihmiset mahtuvat ohittamaan. Mutta tunnin verran sitä seisoo ihminen vaikka aidan seipäänä, sehän on vanha totuus. Tikkurilassa astuimme junasta, ja eikös ollutkin alkanut ...